Viime viikon ajan työskentelin hieman erilaisten työtehtävien parissa. Tutustuin maanantaista torstaihin paikkalliseen kenttätyöskentelyyn. Sain parikseni neljännen vuoden luonnonvaraopiskelijan, ja hän  myös perehdytti minut työtehtäviin.
 
Työskentely oli todella yksinkertaista; ajoimme kuvion viereen, valitsimme kolme eri puuta ja leikkasimme niistä jokaisesta yhden oksankärjen. Oksa katkaistiin saksilla, jotka olivat alumiiniputken päässä.  Kirjasimme ylös vuosikasvaimien kehitysluokan (1-5). Yhteensä kilometrejä tuli 4 päivän aikana noin 1600, suurimmaksi osaksi  todella huonokuntoisilla hiekkateillä. Täällä ei henkilöautolla pärjäisi ollenkaan, varsinkin kun tiet voivat huuhtoutua pois tulvivien jokien takia tai olla täysin lumen peittämiä, vielä näinkin myöhään vuodesta. 
 Kolme oksanäytettä kuviolta 65
 
 Oksanäytteiden keräämistä noin 16 metrisestä puusta
Lähettänyt
 
 
 Harmiton käärme
 
 
 
Sain myös nähdä Kanadan erämaan eläimistöä, näin yhteensä 12 hirveä!  Lisäksi näin viisi mustakarhua, joista neljä oli pentuja, yhden peuran ja kuvassa olevan käärmeen.
 
 Hirvi
 
Hakkuuaukko
 
Kirjoittanut: Teemu Toivonen