Vihdoinkin pääsimme viime maanataina aloittamaan operatiivisen toiminnan. Sekoitimme ensimmäiset torjunta-aineet tankkeihin odottamaan lastausta lentokoneisiin. Ruiskutukseen kuitenkin vaaditaan lähes tuuleton, alle 25C ja sateeton päivä. Ensimmäisenä päivänä oli aivan liian lämmintä ruiskuttaa, mutta pääsin kuitenkin itse pienlentokoneen kyytiin. Lento oli yllättävän tasainen, ja toivottavasti pääsen vielä joskus uudestaankin lentelemään näillä pienemmillä lentokoneilla.
 
 Näkymä Miramichin yläpuolelta
 
 
Video laskeutumisesta
 
 
Tiistaina herätyskello soi kello 04:00 ja sää näytti lupaavalta. Pääsimmekin täyttämään lentokoneita ja ne ehtivät ruiskuttamaan tankkinsa miltei tyhjiksi. 11:30 nukkumaan ja 18:30 takaisin lentokentälle toteamaan, että on aivan liian tuulista.
 
 
Keskiviikkona pääsimme ruiskuttamaan, sekä aamulla, että illalla.  Tämän jälkeen sää on ollut joko liian tuulista, kuumaa, kosteaa tai näitä kaikkia kerralla.
 Turvallisuus ennen kaikkea
 
 Keskiviikko klo. 5
 
 
Keskiviikko klo. 22
 
Minulla ei ole torjunta-aineiden käsittelylupaa, joten voin tehdä kaikkea muuta paitsi hapettaa ”tuotetta”, tai liittää letkuja lentokoneeseen, joten minun vastuulle annettiin viestiyhteyden ylläpito toimiston ja lähtöalueen välillä. Muutamana päivänä sää on ollut todella huonoa ruiskuttamiseen, joten työnjohto on jo edellisenä iltana ilmoittanut peruutuksesta, ettei meidän tarvitse herätä turhaan.