No niin, palataanpa kirjoittelemaan taas blogia, kun minulla on vihdoinkin aikaa pysähtyä kiireiltä.
Ensimmäinen työpäivä
Ensimmäisenä viikonloppuna kävin ostamassa ruokaa seuraavalle viikolle ja olin hieman yllättynyt hintatasosta. Olin lukenut, että Suomen ja Kanadan hintatasossa ei ole suurta eroa, mutta miltei kolme kertaa enemmän maksavat maitotuotteet meinasivat jäädä hyllyyn. Tuotteen lopullinen hinta selviää vasta kassalla, sillä 15 % arvonlisäveroa ei ilmoiteta hintalapussa. Lisäksi on olemassa poikkeuksia, joita paikallisetkaan eivät ymmärrä, esim. yhtä donitsia ostaessa hintaan lisätään verot, mutta kuuden donitsin pakettiin taas ei. Ostin myös puhelinliittymän töitä varten. Prepaid-liittymä tuli postpaid-liittymää halvemmaksi, sillä halvin postpaid-liittymä olisi maksanut reilusti yli 35 euroa kuukaudessa.
Reilu viikko on vierähtänyt todella nopeasti ja alan jo oppia kanadalaisten tavoille. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä verrattuna Suomeen. Paikalliset ovat todella huumorintajuisia ja hauskoja kun heidät oppii tuntemaan. Kanadalaiset myös pyytelevät anteeksi miltei koko ajan.
Työnteko täällä on hieman laiskaa ja epäorganisoitua verrattuna suomalaisten työntekoon. Yleensä yksi tekee töitä ja 5-8 katselee vierestä jutellen omiaan. Työnjohto on joskus jopa liian ystävällistä. Työpäivien pituudet vaihtelevat 4-12 tunnin välillä, riippuen päivän tavoitteesta. Työajasta osa menee seuraavan työvaiheen alkamisen sekä laitteiden saapumisen odotteluun. Meiltä puuttuu työkaluja ja muita varusteita, joten yleensä ajelemme kauppaan useasti kesken työpäivän. Pitkät välimatkat kaupunkien välillä voivat viedä koko päivän.
Nyt muutamana edellisenä päivänä lämpötila on kivunnut yli 20 asteen ja sen kyllä huomaa töitä tehdessä. Kesän lähestyessä lämpötilat tulevat vielä nousemaan, mutta onneksi siihen tottuu.
+27 C
Keskustelu aloitetaan aina ”Hey/Hi, how are you?” ja ainut oikea vastaus on ”Good, how are you?”. Mielenkiintoista, että meille koulussa on opetettu, että fine on ihan yhtä hyvä vastaus. Paikalliset tosin kertoivat, että se sanotaan vain silloin, jos asiat ovat todella huonosti.
Miltei kaikissa rakennuksissa, etenkin vanhoissa taloissa ovet avautuvat sisäänpäin. Paloturvallisuuden kannalta mielestäni jopa hieman pelottavaa. Paikalliset suosivat omaa autoa ja eivät liiku jalkaisin oikeastaan mihinkään. Autolla ajetaan jopa läheiseen puistoon, jossa käydään sen jälkeen kävelyllä. Julkinen liikenne on täällä oikeastaan vitsi, sillä ei pääse esimerkiksi keskustasta lentoasemalle, vaan viimeinen pysäkki on 5 kilometrin päässä asemasta. Tämän opin kantapään kautta, sillä kävelin ensimmäisenä työpäivänäni kyseisen matkan. Vaikka Kanadassa on virallisesti käytössä metrijärjestelmä niin mitat ilmoitetaan siitä huolimatta tuumina, jalkoina, paunoina ja gallonina.
Katukuva on Suomeen verrattuna myös erilainen. Frederictonissa kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon kirkkoja kaupungissa on. Frederictonissa on varmasti yli 30 kirkkoa ja osa näistä kirkoista näyttää ihan tavallisilta toimistorakennuksilta
Charlon lentoaseman palotorjuntapiste miltei valmiina
Charlon lentoaseman viimeisten pumppujen asennus ja testaus käynnissä
Ämpärien täyttöä Miramichin lentoasemalla
Lyijymaalattu lentokonehalli Miramichissa
Lähettänyt Teemu Toivonen