Metsäopiskelijat kisailivat viikonloppuna Talvikisoissa Kurussa. Kisojen yhteydessä järjestettiin  vuosikokous, jossa valittiin uusi hallitus vuodelle 2018. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Eero Peltola Tampereen ammattikorkeakoulusta. Eero luonnehtii itseään seuraavanlaisesti ”Olen Eero Peltola, tuore kasvo MEOLin hallituksessa. Olen 21-vuotias toisen vuoden opiskelija Tamkista, kotoisin Jämsän Länkipohjasta. Luottamustehtävieni lisäksi vapaa-aikaani kuluu jääkiekko sekä kalastus”. Hallitus järjestää perinteensiiron helmikuun aikana, jolloin loput hallituksesta tullaan esittelemään.

MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry:n väistyvä puheenjohtaja Arttu Huhtanen (vas.) ja uusi puheenjohtaja Eero Peltola.
Kuva: Jyrki Piiroinen

 

Talvikisojen yhteydessä myös kisattiin metsätaitoilun opiskelijoiden SM-talvikilpailut.