Tampereen Talvikisat 2020 ovat nyt onnellisesti ohi! Osallistujia tuli Tampereelta, Evolta, Mikkelistä, Joensuusta, Rovaniemeltä ja mukana oli myös kaksi Seinäjoen vahvistusta. Vaikka tänä vuonna talvikisoissa jouduttiin taitoilut perumaan sääolosuhteiden ja turvallisuuden vuoksi, oli kisoissa myös paljon muuta kivaa tekemistä.

Kisaviikonloppu alkoi perjantaina ja ohjelmassa oli leikkimielisiä kisailuja sekä ystävänpäivätanssiaiset. Lauantaina päivä alkoi aamiaisella ja klo 13 pidetyllä MEOLin kevätkokouksella. Lauantaina käytiin myös koulujen väliset kisailut jalkapallon, mölkyn ja köydenvedon parissa. Jalkapallon sekä mölkyn voitti Joensuu ja köydenvedon Tampere. Tukinheitto käytiin yksilökisana miesten- ja naisten sarjoina tänä vuonna puolikkaalla tukilla, kun tukki rikkui kahteen eri kappaleeseen miesten sarjan aikana. Miesten sarjan 3. parasta olivat 1. Lauri Liikonen 2. Oskari Pulkkinen ja 3. Lauri Lehto. Naisten sarjan kolme parasta olivat 1. Iiris Latvala 2. Anni Väisänen ja 3. Hanna Rautanen. Lauantaina oli viimeisenä ohjelmassa jatkoille meno Tampereen keskustaan Heidi’s Bier Bariin!

MEOL ja TAMPIO lähettää ison kiitoksen kaikille osallistujille! Seuraavat kisat järjestetään Rovaniemellä, joten nähdään siellä!

Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille, jotka olivat mukana tukemassa kisoja – MEOL, Meto, Movere, Uittokalusto, MM-Wood Oy, Versowood, Heidi’s Bier Bar Tampere, Vapo, Logset ja OP Oripää.

Lisää kuvia kisoista löytyy kuvagalleriasta!